Rikkaruoho - roskakasvi vai yllättävän hyödyllinen oheiskasvi?

Rikkaruoho – roskakasvi vai yllättävän hyödyllinen oheiskasvi?

Vuoden pisin päivä eli kesäpäivänseisaus on ylitetty, luonto on täysin hereillä ja moni meistä on päässyt nauttimaan kesäloman tuomasta vapaa-ajasta. Kasvimaalla maanhoitotyöt, istutuksineen ja kylvöineen on saatu tehtyä ja puutarhuri on siirtynyt ihailemaan kasvua sekä korjaamaan varhaista satoa.

Mutta hetkinen, mitä ihmettä täällä kasvimaalla kasvaakaan? Vesiheinää, jauhosavikkaa, siankärsämöitä… pihasaunio, nokkonen ja voikukka – mistä nämä tänne tulivat? Ja tuolla näkyy rönsyleinikkiä, elämänlankaa, maahumalaa ja mitä kaikkea… Kuka nämä tänne on kylvänyt?

Kasvupenkit vihertävät nyt kaikkea muutakin, kuin puutarhurin kylvämiä ja istuttamia puutarhakasveja. Ne valtaavat alaa ja jos emme tee niille mitään, kylvetyt puutarhan yrtit ja kasvikset hukkuvat niiden alle. Miten meidän tulisi näihin luonnon kasveihin oikein suhtautua? Onko ne vain haitaksi vai kertovatko ne meille jotain? Miten niitä hallitaan viljelmällä, jolta haluamme saada satoa puutarhakasveistamme? Näitä kysymyksiä pohdiskelen tässä blogitekstissä.

”Kitkennän lomassa olen tutustunut kymmeniin ihaniin ihmisiin, käynyt syvällisiä keskusteluja ihmisyydestä ja luonnosta. Olen nauranut vatsalihakseni kipeäksi ja joskus riidellyt sekä sopinut riitoja.”

Jokainen, joka auringon alla avomaalla vihanneksia ja muita hyötykasveja on kasvattanut, tietää sanat rikkakasvi ja kitkeminen. Sana ”rikka” tarkoittaa pientä roskaa. Kyseinen vuodenaika avomaaviljelmällä on aktiivisinta aikaa näiden ns. roskakasvien nyhtämiselle eli kitkemiselle. Noin vuosikymmen sitten päädyin ensimmäiselle avomaaviljelmälle töihin ja siitä saakka kitkeminen on ollut kesä-heinäkuussa eniten valveillaoloaikaani vievä toiminto. Kitkeminen on minulle lähes poikkeuksetta meditatiivinen kokemus, joka ajoittaisten selkä- ja polvikipujen lisäksi on tuottanut suurta fyysistä ja visuaalista mielihyvää. Suorat, loputtoman pitkät porkkana- ja papukasvustot, jotka kitkemisen myötä selkeytyvät, palkitsee tekijänsä joka kerta.

Kitkeminen voi olla rankkaa ja joskus isoimmilla puutarhoilla stressaavaa. Alkukesän kylvö- ja istutustöiden onnistuminen on osaltaan kiinni siitä, ehdimmekö kitkeä kaiken ajallaan. Aina ei olla ehditty. Silloin pettymys on kestettävä, sillä alusta voi alkaa vasta seuraavana kasvukautena. Näin ainakin täällä Pohjolassa.

Kitkennän lomassa olen tutustunut kymmeniin ihaniin ihmisiin, käynyt syvällisiä keskusteluja ihmisyydestä ja luonnosta. Olen nauranut vatsalihakseni kipeäksi ja joskus riidellyt sekä sopinut riitoja. Paljon olen myös pohtinut kitkemistä itseään ja kitkemiäni kasveja.

Puutarhapäiväkirja, AhlmanEdu, oheiskasvien hallinta

Rikkaruohoja kasvaa valkosipulin alla ja ympärillä.
Kuva: Dora Tkalec

AhlmanEdun projektiasiantuntija Oskari Pikkarainen puutarhalla. Kuva: Dora Tkalec

Rikkakasveilla on ekosysteemissä oma roolinsa. Kun maanpinta syystä tai toisesta paljastuu, luonto pyrkii peittämään sen pikimmiten kasvillisuudella. Tähän kyseiseen tehtävään erikoistuneita kasveja kutsutaan pioneerikasveiksi. Ne kehittyvät ja siementävät vauhdikkaasti ja tuottavat useita sukupolvia kasvukaudessa. Eikä syyttä, sillä kasvien juuret pitävät maa-ainesta paikallaan ja suojaavat sitä suoralta auringonvalolta, jolloin lämpötilavaihtelu maaperässä on tasaisempaa.

Kasvillisuus pidättää kosteutta ja tuottaa eloperäistä ainesta sekä juurieritteitä pieneliöiden ravinnoksi. Humuskerros kasvaa ja näin alkaa luonnollinen ekosysteemikehitys kurkotella kohti päämääräänsä, eli vanhaa metsää. Maanmuokkaus puutarhalla stimuloi maaperää suuntaan, joka kutsuu pioneerikasveja toteuttamaan tarkoitustaan. Jos katsomme näitä kasveja ekosysteemin kehityksen kannalta, sana ”rikkakasvi” alkaakin tuntua hiukan ilkeältä ilmaisulta. Ne kun kasvavat palvelemaan maata ja sen tarpeita.

”Nämä rikkakasvit siis suojaavat ja rikastavat maaperää. Ne ruokkivat pieneliöitä, pölyttäjiä sekä tarjoavat suojaa hyönteisille. Ne ravitsevat ja lääkitsevät myös meitä ihmisiä, joten miksi me kutsumme niitä roskakasveiksi?”

Monet näistä ”rikkakasveista” ovat ravinteikasta ruokaa meille ihmisille. Ihmiskunta on vuosituhansia käyttänyt niitä ravinnokseen ja niillä on lääkitty erilaisia sairauksia. 2000-luvun kulinaristisessa maailmassa ne ovat nousseet arvostetuiksi herkuiksi, joka näkyy kasvavana kaupunkilaisten harrastusmuotona eli villiyrttien keräilynä.

Näitä superherkkuja kutsutaan avomaaviljelyksillä ”rikkaruohoiksi”. Useat maatilat pohjoismaissa ovat tehneet niiden keruusta ja myynnistä osan liiketoimintaansa. Olen itsekin ansainnut elantoani toimittamalla niitä ravintoloille. Kitkemisestä voi siis tehdä tulon- ja ravinnonlähteen, sillä monet näistä superherkuista viihtyvät hyvin siellä missä maata muokataan.

Nämä rikkakasvit siis suojaavat ja rikastavat maaperää. Ne ruokkivat pieneliöitä, pölyttäjiä sekä tarjoavat suojaa hyönteisille. Ne ravitsevat ja lääkitsevät myös meitä ihmisiä, joten miksi me kutsumme niitä roskakasveiksi? Oheiskasvi-sanaa käytetään jonkin verran ja näin kasvit näyttäytyvät jo paljon positiivisemmassa valossa.

Minimaalinen maanmuokkaus ylläpitää maaperän monimuotoisuutta. Kuva: Dora Tkalec

Oheiskasveja voi hallita erilaisilla välineillä ja menetelmillä. Kuva: Dora Tkalec

Superominaisuuksistaan huolimatta oheiskasvien kitkentä on avomaaviljelmällä välttämättömyys. Kasvinviljelyyn on onneksi kehitetty monenlaisia kitkentävälineitä, jotka mahdollistavat ergonomisemman ja tehokkaamman oheiskasvien hallinnan perinteiseen käsin kitkentään verrattuna.

Vaikka kitkemiseen olisikin välineet kunnossa, saattaa se turhauttaa, jos tehtävää on liikaa. Miten siis hallita oheiskasvustoa tehokkaasti? Jotta voimme vastata tähän, meidän tulee ymmärtää kitkettäviä kasveja paremmin. Lyhyesti kiteytettynä oheiskasvuston kasvuun vaikuttaa merkittävästi maaperän kunto ja siellä elävä biologinen eliöyhteisö.

Mitä monimuotoisempi maaperän ravintoverkko on, sitä vähemmän pioneerikasveille on tarvetta kyseisessä ekosysteemissä. Muokkaamalla maata tuhoamme maaperän sienirihmastoja ja stimuloimme bakteerien kasvua, jolloin pioneerikasvit saapuvat toteuttamaan tehtäväänsä. Kysymykseen vastaa uudistavan maataloudenkin perusperiaatteista löytyvät seikat: maaperän mekaanisen ja kemiallisen häirinnän minimointi, monimuotoisuuden lisääminen ja kasvipeitteisyyden maksimointi. Jos keskitymme näihin, pääsemme kasvukunnoltaan parempaan ja oheiskasvillisuudeltaan helpommin hallittavampaan puutarhanhoitoon.

Mekaanista häirintää, eli maanmuokkausta, tulisi siis välttää niin paljon kuin mahdollista. AhlmanEdun puutarhalla muokkaamme maata tasojyrsimellä, jonka muokkaussyvyys on säädettävissä. Pyrimme muokkaamaan maan juuri ennen kylvöä tai istutusta. Joitakin kasvilajeja istutamme maaperään muokkaamatta maata ollenkaan.

Tästä yhdeksi esimerkiksi nostaisin talvivalkosipulin. Istutamme valkosipulinkynnet loppusyksystä maanpinnalle murskatun, jo aikaisin keväällä kylvetyn, viherlannoituskasvuston läpi. Näin istutuspenkin pinnalle jää viherlannoituskasveista kerros kuolevaa orgaanista ainesta pieneliöiden hajotettavaksi sekä maanpinnan suojaksi. Toukokuussa kitkemme valkosipulipenkit kertaalleen. Kesäkuussa toisen kerran, kun valkosipulit kasvavat jo puolenmetrin korkuisina. Toisen kitkennän yhteydessä kylvämme valkosipulien alle erilaisia maanpeitto- ja maanparannuskasveja, jotka saavat rauhassa kasvaa valkosipulin varjossa sadonkorjuuseen saakka.

Näin ollen emme kitke valkosipulia kuin kerran tai kaksi. Valkosipulipenkkien maata emme muokkaa kahteen kasvukauteen, ennen elokuun sadonkorjuuta. Tämän jälkeen muokkaamme maan pintakerroksen kevyesti ja istutamme penkkeihin esimerkiksi salaattia, kiinankaalia tai muita syksyllä kasvavia satokasveja.

Valkosipulin osalta olemme päässeet pisteeseen, jossa työmäärä on maanhoidon ja oheiskasvien hallinnan suhteen optimaalista sekä uudistavan maanviljelyn prinsiippien mukaista. Näin kilpailemme tehokkaasti pioneerikasveille suotuisia oloja vastaan, kitkentään käytettävä työmäärä vähenee ja maankunto sekä satotaso paranee.

Kumppanuuskasvit kesäkurpitsa ja salaatti monimuotoisessa puutarhassa. Kuva: Dora Tkalec

Viherlannoitetta hyödynnetään oheiskasvien hallinnassa. Kuva: Dora Tkalec

”AhlmanEdun puutarhalla kokeilemme ja kehitämme monenlaisia oheiskasvien hallinnan menetelmiä. Biologisten kompostipohjaisten menetelmien lisäksi on olemassa muitakin ratkaisuja.”

Toinen vastaavanlainen esimerkki on retiisi ja fenkoli. Toukokuussa maan sulamisen jälkeen poistamme kuolleen kasvuston kasvupenkkien päältä ja teemme kevyen muokkauksen tasojyrsimellä tai rautaharalla. Kylvämme retiisit tiiviisiin riveihin ja kahden viikon kuluttua on aika harventaa ja tehdä ensimmäinen kitkentä.

Touko-kesäkuun taitteessa aloitamme retiisin sadonkorjuun ja samoihin aikoihin kylvämme fenkolit esikasvatukseen. Juhannuksen aikaan olemme korjanneet retiisisadon ja fenkolit ovat valmiita istutettavaksi. Lisäämme penkkeihin hiukan kompostia ja muokkaamme maan kevyesti tasojyrsimellä. Poistamme tässä vaiheessa suurimmat oheiskasvit ja istutamme fenkolit retiisien tilalle.

Heinäkuun loppuun mennessä kitkemme fenkolipenkit muutamaan otteeseen ja kylvämme sen alle viherlannoitusseoksen, joka saa rauhassa kasvaa hyvin taimettuneiden fenkolien alla varjossa. Syksyllä korjaamme fenkolisadon ja kasvupenkit jäävät kasvupeitteisiksi tulevaan kasvukauteen saakka.

AhlmanEdun puutarhalla kokeilemme ja kehitämme monenlaisia oheiskasvien hallinnan menetelmiä. Biologisten kompostipohjaisten menetelmien lisäksi on olemassa muitakin ratkaisuja.

Teemme mm. valekylvöjä, jotka herättävät kasvupenkissä olevan luontaisen siemenpankin luomalla optimaaliset itämisolosuhteet mm. kastelun ja hallaharson avulla aikaisin keväällä. Kun kasvupenkin oheiskasvit ovat itäneet, tuhoamme ne liekittämällä tai haraamalla. Vasta tämän jälkeen kylvämme penkkeihin varsinaisen satokasvin, jolla on nyt hyvät itämisolosuhteet ns. puhtaassa penkissä.

Toinen käytetty menetelmä on maanpinnan peittäminen esim. nurmikatteella tai erilaisilla kankailla. Lehtikaalit, avomaankurkut, mansikat ja mangoldit istutamme hengittäviin ja vettä läpäiseviin kankaisiin, jotka vähentävät merkittävästi oheiskasvillisuutta sekä kitkennän tarvetta.

Oheiskasvuston tukahduttaminen on myös tehokas tapa päästä monista oheiskasveista eroon. Tähän tarkoitukseen meillä on kestävää, vettä ja valoa läpäisemätöntä muovia. Pitkäaikainen maan peittäminen kuitenkin luo maaperään hapettoman ympäristön, jossa kehittyy monenlaisia kasvitautien aiheuttajia, sekä patogeenejä.

Mansikkakankaat ovat käytössä AhlmanEdun puutarhassa. Kuva: Oskari Pikkarainen

Oskari Pikkarainen AhlmanEdun penkkiviljelmällä. Kuva: Dora Tkalec

Monimuotoisuuden lisääminen on myös keino, jolla pitää oheiskasvillisuutta hallinnassa. Tiettyjä kasveja voi ja kannattaakin kasvattaa rinnakkain. Vaikka kasvin lopullinen pinta-alan tarve voi olla valtava, sen vieressä ja varjossa ehtii alkukesästä kasvattaa monenlaista syötävää. Meillä esimerkiksi kurpitsoiden ja herneiden rinnalla kypsyy aikainen salaattisato ja maissien varjossa linssit.

Monien satokasvien osalta olemme päässeet pisteeseen, jossa työmäärä on maanhoidon ja oheiskasvien hallinnan suhteen optimaalista sekä uudistavan maanviljelyn periaatteiden mukaista. Kilpailemme siis tehokkaasti pioneerikasveille suotuisia oloja vastaan, jolloin kitkentään käytettävä työmäärä vähenee ja satotaso sekä maaperän kunto paranee. Paljon on kuitenkin vielä opittavaa.

Puutarhurina haluan tehdä yhteistyötä sen maaperän kanssa, jonka kanssa työskentelen. Mitä nämä kasvit meille kertovat? Oheiskasvit ovat osa puutarhaa, halusin sitä tai en. Oheiskasvillisuutta vastaan taistelun sijaan, pyrin löytämään niistä hyötyjä sekä tietoja. Näin kasvinviljely tuntuu paljon kevyemmältä ja antoisammalta.

Tiesitkö että kitkentä kannattaa ajoittaa sateen jälkeisille päiville, sillä oheiskasvillisuus ottaa vastaan sateen estäen maaperän tiivistymistä ja ravinnehuuhtoutumia. Siitäkös hyötyy koko puutarha! Lakataan siis kutsumasta näitä merkityksellisiä pioneerikasveja rikoiksi tai roskiksi.

Toisen roska on toisen aarre, vai miten se meni?