Puutarhakauppa

Puutarhakauppa keskittyi Suomessa aluksi Turkuun ja Helsinkiin, jossa toimi useita taimi- ja siemenkauppiaita jo 1800-luvun alkupuolella.

Puutarhakaupan kehitys Tampereen seudulla liittyy tehdaspuutarhojen syntyyn 1800-luvulla. Esimerkiksi Frenckellin paperitehtaan puutarhasta kehittyi ajan mittaan kukkia ja vihanneksia kaupunkilaisille myyvä kauppapuutarha. Myös Onkiniemen oluttehtaan puutarha toimi kauppapuutarhana. Kauppapuutarhoja perustivat kaupungin liepeille aluksi venäläiset ja vähitellen myös suomalaiset ammattipuutarhurit. Myös Tampereen kaupungin ensimmäinen kaupunginpuutarhuri Karl Johan Gauffin hoiti virkatoimensa ohella omaa kauppapuutarhaa Viinikanojan varrella.

1900-luvun alku oli Tampereen seudulla kauppapuutarhojen kukoistuskautta väkiluvun kasvun luodessa kysyntää puutarhojen tuotteille. Kauppapuutarhoilla oli sekä kasvihuone- että avomaatuotantoa. Kasvihuoneissa kasvatettiin pääasiassa kukkia, tomaatteja ja kurkkua sekä avomaalla kaalia, porkkanaa ja muita vihanneksia. Osa tuotteista myytiin asiakkaille suoraan puutarhoilta, mutta suurin osa vietiin myytäviksi Tampereelle. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen puutarhatuotteiden tuonti Euroopasta Suomeen väheni, jolloin elintarvikkeiden puute pakotti puutarhaviljelyn laajentamiseen.

Yksityisiä kauppapuutarhoja perustettiin muun muassa Epilän, Hyhkyn ja Pispalan alueelle, jossa oli puutarhaviljelyn kannalta suotuisa pienilmasto ja viljava maa. Aksel Enbergin vuonna 1900 Hyhkyyn perustamasta Reinolan kauppapuutarhasta tuli ajan mittaan Tampereen suurin kauppapuutarha ja yksi maan suurimmista. Myös nykyisen Ryydynpohjan kaupunginosassa sijainnut Kukkolan kauppapuutarha oli yksi seudun merkittävimmistä kauppapuutarhoista. Ala-Pispalassa sijainneen Osuusliike Voiman kauppapuutarhan tuotteita myytiin osuusliikkeen omissa myymälöissä. Muita 1900-luvun alkuvuosina perustettuja merkittäviä kauppapuutarhoja olivat Haapalinnan, Nopolan ja Kaarilan kartanon puutarhat Epilässä. Haapalinnan perhe ehti pitää kauppapuutarhaa kolmen sukupolven ajan, ja puutarha toimi myös Lepaan puutarhaopiston harjoitustilana. Kaarilan kartanon puutarhan kasvihuoneiden pinta-ala oli yhteensä 500 neliömetriä ja viljelyssä oli tavanomaisten puutarhatuotteiden ohella useita satoja hedelmäpuita ja marjapensaita. Kauppapuutarhojen vihannesmailla oli kesäisin tarjolla työtä seudun nuorille. Eläköön Epilä -kirjassa Lea Suoranta ja Kerttu Vanhatalo muistelevat työsarkaa Kaarilan puutarhan porkkanapellolla kesällä 1944:

“Eniten kitkettiin ja harvennettiin porkkanaa. Vajaan kahden hehtaarin suuruinen alue Nokiantien varressa nykyisten Puisto-Kaarilan atriumtalojen kohdalla oli porkkanamaata. Vaon pituus oli 100 metriä ja päivän urakka 150 metriä. Vikkelimmät saivat urakasta lyhennystä päiväänsä. Kitkeminen oli kovaa työtä. Päiväkirja kertoo: ’Käteni ovat pilalla, täynnä haavoja ja mustat… shortsin pohjat kohta puhki, polvet kuin sahapukit ja polvinahka kelpaa syksyllä kengänpohjiksi, ei auta – kitke, kitke, kitke, ilta koittaa.’”

Useimmat kauppapuutarhat lopettivat toimintansa 1970 – 80 -luvuilla, jolloin uusien asuntoalueiden rakentaminen ja toisaalta puutarhatuotteiden massatuotanto ja tuonti kavensivat perheyritysten toimintamahdollisuuksia koko maassa.


Tampereen kaupungin puutarha, 1952. Ensio Kauppila, Vapriikin kuva-arkisto.

LÄHTEET:

Eläköön Epilä. Epilä-Seura ry:n julkaisuja 2, Tampere, 1991. Sointu, Hannu 1996: Tampereen Puutarhaseura 1896 – 1996. Tampereen Pikakopio Oy, Tampere. Välimäki, Heikki 2008: Winterin mutkan tarinoita. Historiaa, muistoja ja kuvia Epilästä. Esa-Print Oy, Tampere.