AhlmanEdun penkkiviljelmällä kasvatetaan myös hyvinvointitaitoja

AhlmanEdun penkkiviljelmällä kasvatetaan myös hyvinvointitaitoja

Maaperän burnout

Uupuminen on yhteiskunnan uusi pikkumusta – jokainen tuntee ainakin yhden burnoutin läpikäyneen ja välillä tuntuu hyvinvoivana arjesta selviytymisen olevan harvinainen ihme. Ruoan alkutuottajien uupuminen on erityisen jännittävää, syötävien kasvien viljelijöitä on enää muutama prosentti väestöstämme.  Eikä uupumusaalto ylety vain ihmisiin. Seuratessa uutisia maaperän köyhtymisestä, tiivistymisestä, sekä lisääntyvistä kasvitaudeista, näyttää jopa maaperä potevan burnoutin oireita. Siksi AhlmanEdun pihassa hyörii jo toista vuotta Lupa Liikkua ja harrastaa -hankkeen mahdollistama luontoryhmä.

Täh? Kuulit ihan oikein.

Tunnetaidot osana ryhmän toimintaa

Jotta voimme ottaa askelia kohti uudistuvaa maataloutta ja kestävämpää ruokakulttuuria, tarvitsemme apuun myös lapset, tulevaisuuden aikuiset. Luonnon tutkailijat -ryhmä kokoontuu tiistaisin allekirjoittaneen johdolla tunniksi seikkailemaan näiden aiheiden äärelle. Miksi on tärkeää huolehtia maantekijöistä (maaperämme pienistä eliöistä) tai vaikkapa opetella syömään myös kolhuisia kurkkuja? Kuinka pitää halloween-juhlat lehmien tapaan? AhlmanEdun tilukset ovat tähän mieletön oppimisympäristö sen penkkiviljelmän, suomenkarjan ja saavutettavuuden vuoksi.

Harrasteryhmän lapset ovat eläneet elämänsä kaupan hyllyjen keskellä ja ruoan alkutuotanto on monelle tuntematon. Jännittävä asia hajuineen kaikkineen. Siksi tunnetaidot kuuluvat vahvasti opetuspedagogiikkaani. Lasten peloista, tarpeista ja kaverisuhteista on helppo siirtyä luomaan ymmärrystä matojen, kasvien ja sateen tarpeisiin ja kaverisuhteisiin.

Lasten peloista, tarpeista ja kaverisuhteista on helppo siirtyä luomaan ymmärrystä matojen, kasvien ja sateen tarpeisiin ja kaverisuhteisiin.

Onnenkalua valmistaessa mietimme mitä puutarha tarvitsee voidakseen hyvin. Takana komposti, jonka haisi lapsista oudolta.

Madoiltakin löytyy omat lempipuuhat, mieltymykset ja tarpeet.

Jo kolmasluokkalaiset miettivät tavallaan meitä kaikkia koskettavaa kysymystä – onko ihminen maailman pahis vai supersankari? Pahikseksi itsensä identifioiminen on raskas taakka kelle vain. Siksi tarinoin heille kuinka ihminen oppi viljelemään ja paikoillaan eläminen mahdollistui. (Kyllä lapset, maanviljelyn ansiosta meillä on playstationit.) Porkkana jalostui ihmisen käsissä villistä juurenkaltaisesta kasvista nykyiseen muotoonsa. Viljelyksien ympärille alkoi ajan saatossa muodostua monimuotoisia perinnebiotoopeiksi kutsuttuja elinympäristöjä ihan vahingossa. Vau. Tarinoissa elää ekosysteemin supersankari, ympäristön monipuolistaja, ihminen. Hän haluaa kuunnella ja olla osa ekosysteemiä*. Kiittää sitä ruoasta lautasella. Voimiaan hän käyttää tietysti harkiten.

Lapset kyselevät paljon: “Jos ihminen on supersankari, miksi meret täyttyvät muoviroskasta?” Pyydän lapsia vastaamaan kysymyksiinsä itse. Vastaukset ovat mielettömiä. “Ihminen on niin innokas keksijä, että unohtaa kysyä, mitä mieltä madot ja maan muut eliöt on niiden keksinnöistä.” Innokas keksiminen ja uteliaisuus ehkä ovatkin supervoimia, jotka holtittomasti käytettynä ilman kuuntelun taitoa tekevät ihmisestä monipuolistajan sijasta ympäristön yksinkertaistajan. Opimme esimerkiksi tuhoamaan tuholaisia, mutta unohdimme kysyä mitä seurauksia myrkyillä on kokonaisvaltaisesti ekosysteemiin.

Mutta ei hätää! Kunnon supersankari myöntää myös virheensä ja tekee korjausliikkeitä. Ihan kuin sammakoita suustaan päästänyt kaveri pyytää anteeksi. Virheet voi aina korjata, jos ne huomaa.

*Ekosysteemi oli siis se elämää mahdollistava erilaisten kaverisuhteiden monimuotoinen verkko, jonka osa ihminenkin on.

Lasten tutustuessa ruoan alkutuotantoon, heillä on mahdollisuus saada kokonaisvaltainen kuva syömästään ruoasta.

Moni lapsi ryhmässä näkee ensimmäistä kertaa kasvikokonaisuuksia juuresta kukkaan. Tässä kaunis sipuli.

Penkkiviljelmän hyvinvointikyselyssä todettiin, että pölyttäjille oli tarjolla paljon mieluisia kukkia. Kuten näitä ruiskaunokkeja.

Kirjeitä viljelijöille

AhlmanEdun pysyvä penkkiviljelmä on osa ryhmän toimintaa. Olemme kääntäneet kompostia,  katsoneet mikroskoopilla maaperän elämää ja tehneet apukäsinä sadonkorjuuta puutarhuri Oskari Pikkaraisen johdolla. Olemme valmistaneet onnenkalun viljelmän aidan reunaan. Puhumme penkkiviljelmästä työpaikkana, jonka hyvinvoinnista puutarhatonttu Oskari apureineen pitää huolta. Jokaisella kasvilla, hyönteisellä ja jopa rikkaruohoilla on tärkeä osansa ruoan saamiseksi lautaselle. Pienet maantekijät (maaperän eliöt) kakkaavat pikku kakkojaan ravinteiksi kasveille. Kasvit auttavat auringon voimat maahan, sekä sitovat ja kierrättävät hiiltä. Lehmät kakkaavat juhlaruokaa kompostin bakteerijuhliin. Puutarhan antimien takana on kokonainen joukko ystäviä.

Syksyllä teimme työhyvinvointikyselyn penkkiviljelmälle. Haastattelimme kaaleja, mikrobeja ja pölyttäjiä. Lapset totesivat kaalien näyttävän iloisilta, pölyttäjille oli kukkia ja maantekijät nauttivat karjanlantakompostista, jota tonttu juuri levitti penkkiriveille. Olimme tyytyväisiä kyselyn tuloksiin. Yksi lapsista kysyi, miksei hyvinvointikyselyssä ole puutarhatonttua? Tästä syntyneestä keskustelusta päätimme talvella lähettää eri maatiloille tsemppikirjeitä raskaaseen työarkeen.

Nyt talvi tuli ja tänään teemme kirjeet. Saatamme myös piilottaa pieniä viestejä piristämään tämän uudistuvan maatalouden arvoja edistävän laitoksen työntekijöitä. Saatamme kertoa niissä mitä olemme oppineet ja miksi lasten kokonaisvaltainen ja moniaistillinen ruokakasvatus on niin tärkeää työtä. Saavutettava ruoan alkutuotannon ympäristö, jossa näkee oikean ihmisen työssään, tarjoaa lapsille mahdollisuuden kokonaisvaltaiseen ruokasuhteeseen.

Syksyllä teimme työhyvinvointikyselyn penkkiviljelmälle. Haastattelimme kaaleja, mikrobeja ja pölyttäjiä.

Maatila-aiheista piirustussatoa AhlmanEdun seinien yllätyskoristeluun.

Tässä pohditaan mitä laiduneläin tarvitsee voidakseen kakata _maantekijöille_ ruokaa.

Mahdollisuus kaikille voida hyvin

Kirjeissä ja lapuissa tsempataan myös pitämään huolta itsestä. Kuten AhlmanEdullakin on todettu, uupunutkin maaperä monipuolistuu jo yhdessä kasvukaudessa, kun sen tarpeita kuunnellaan. Ruohokenttä muuttui vuodessa ruoantuotannon kehdoksi. Hyvinvoinnista huolta pitäminen tuottaa siis tulosta.

Sama toimii meillä ihmisilläkin. Kun saamme pitää huolta jaksamisestamme – omasta maaperästämme – jaksamme antaa itsestämme muillekin. Puutarhan tarpeista on helppo hypätä lasten hyvinvointiin ja näin yhdessä ryhmässä, yhden penkkiviljelmän äärellä saan mahdollisuuden istuttaa näihin lapsiin tulevaisuutta, jossa uutisotsikoissa iloitaan jaksavista viljelijöistä ja kukoistavasta maaperästä.

Teksti ja kuvat: Meri Pikkarainen, kommunikaatiovalmentaja, luonto-ohjaaja

Lupa liikkua Lupa harrastaa on Tampereen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen sekä perusopetuksen toimintakulttuuri, jonka tarkoituksena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia aina päiväkodista perusopetuksen loppuun asti.