Supersankareita ja maaperärakkautta

Supersankareita ja maaperärakkautta

Vaikka keväästä ei vielä merkkejä näy, ja lumi peittelee nukkuvaa luontoa niin pitenevä päivä ja valo tuovat mukanaan ajatuksia sekä mielikuvia ensivihreästä sekä muuttolintujen saapumisesta. Moni meistä haaveilee jo kesälomien tuomasta vapaa-ajasta ja reissusuunnitelmat ovat pitkällä.

Toisaalla on pienempi joukko ihmisiä, joiden lomajaksot vietetään talven pimeässä syleilyssä. Tällä pienellä joukkiolla ihmisiä, joista puhun, ja joita kollegoiksi kutsun, kevään ja uuden kasvun mielikuvat ovat rakentuneet unenomaisesti valmistaen meitä maailman pohjoisimmaksi maatalousmaaksi luokitellun Suomen lyhyttä ja intensiivistä kasvukautta suunnitellen ja siihen valmistautuen. Viljelysuunnittelua, siementilauksia, kasvihuoneiden ja taimikasvatustilojen siivoamista sekä työvälineiden kunnostamista. Hankintoja ja myyntikanavien kartoittamista sekä asiakaskontakteja. Puhun siis vihannesten ja hyötykasvien avomaaviljelijöistä eli oman todellisuuteni supersankareista, jotka ylläpitävät ja rakentavat ruokaturvaa sekä hyvinvointia tässä ajassa, jota nyt elämme. Oma osani kollegoiden joukossa on hiukan poikkeuksellinen, ja tässä sekä tulevissa kirjoituksissani haluan avata työtäni ja motiivejani avomaaviljelyn parissa.

”Roolini on siis poikkeuksellinen. En ole maatalousyrittäjä, en työskentele osana kaupallista puutarhatuotantoa, eikä toimeentuloni ole sidottu sadon myyntituottoihin tai sen jatkojalostukseen.”

Oskari Pikkarainen AhlmanEdun penkkiviljelmällä. Kuva: Jenni Arjoranta

Roolini on siis poikkeuksellinen. En ole maatalousyrittäjä, en työskentele osana kaupallista puutarhatuotantoa, eikä toimeentuloni ole sidottu sadon myyntituottoihin tai sen jatkojalostukseen. Viljelemäni ala on suhteellisen pieni (n.600m2) ja se sijaitsee AhlmanEdun oppilaitoksen pihapiirissä noin 5 km Tampereen keskustasta. Perustimme viljelmän vuonna 2021 osana FUSILLI-hanketta ja siitä on rakentunut monipuolisen avomaaviljelyn oppimisympäristö AhlmanEdun opiskelijoille, peruskoulun oppilaille, kotitarve- sekä ammattiviljelijöille ja isolle joukolle vierailijoita, joita ruoka kiinnostaa ja koskettaa.

Ja ruokahan koskettaa meitä kaikkia monin eri tavoin. Valinnoilla, joita ruokamme suhteen teemme, on suora vaikutus siihen maisemaan sekä siellä elävään flooraan ja faunaan. Globaalisti maapallon asuinkelpoisesta pinta-alasta 46% on maatalousmaata, joka monokulttuureineen ja viljelymenetelmineen ajaa luonnon monimuotoisuutta yhä ahtaammille alueille. Elämme lajikadon aikaa, jota kuudenneksi massasukupuutoksikin kutsutaan ja on kiistämätön tosiasia, että me ihmiskuntana painamme kaasupoljinta lajikadon kiihdyttämiseksi.

”Olemme siis hävittäneet tuhansia ja tuhansia vuosia vanhoja, paikallisiin olosuhteisiin jalostuneita vihanneslajikkeita, joiden viimeiset sadot on syöty isovanhempiemme elinaikana.”

Joitain vuosia sitten katsoin dokumenttielokuvan ”Seed: The Untold Story” ja tajusin, että ihmisen vaikutukset lajikatoon ei koske ainoastaan luonnonvaraista kasvillisuutta ja eläinkuntaa. Olemme globalisaation ja ruoantuotannon teollisen kehityksen myötä hävittäneet myös viljelemiemme kasvilajien osalta valtavan kulttuurillisen perinnön. Tutkimukset osoittavat, että 1900-luvun aikana olemme globaalisti menettäneet 94% viljelemistämme kasvilajikkeista. Olemme siis hävittäneet tuhansia ja tuhansia vuosia vanhoja, paikallisiin olosuhteisiin jalostuneita vihanneslajikkeita, joiden viimeiset sadot on syöty isovanhempiemme elinaikana.

Elokuvaa vedet silmissä katsoessani ymmärsin, että haluan perehtyä siementen ja lajikkeiden säilyttämiseen lisää. Tein aiheesta itselleni kouluprojektin ja ryhdyin etsimään Suomessa tehtyä kirjallista materiaalia vihannesten siementen säilyttämisestä ja tuottamisesta. Informaation keräämisen lisäksi toteutin myös käytännön kokeiluja siementen tuottamisesta maatilalla, jossa siihen aikaan työskentelin harjoittelijana. Materiaalia etsiessäni ymmärsin, että lajikkeiden säilyttäminen ja siemenviljelyn taito Suomessa on pitkälti aiheesta kiinnostuneiden harrastajien ja yhdistysten varassa. Ruokaturvasta huolta pitävät supersankarit saivat mielessäni näin uusia jäseniä.

Kotimaisia siemeniä. Kuva: Oskari Pikkarainen

”Lajikkeiden alueellisella ylläpidolla on monenlaisia vaikutuksia. Kasvilajit jalostuvat ja sopeutuvat kasvuympäristönsä olosuhteisiin ja mukautuvat parhaimmillaan myös paikallista ekosysteemiä palvelevaksi osaksi.”

Siementen keruusta ja tuottamisesta tuli projektin myötä minulle rakas harrastus ja vaikuttamisen keino. AhlmanEdun penkkiviljelmällä kasvaakin jo reilut kymmenkunta kasvilajia, joiden siemenet olemme itse tuottaneet. Viljelmällä vierailevat ryhmät ovat päässeet ihmettelemään monimuotoisen vihanneskirjon lisäksi kasvisten kukintoja, siementen kypsymistä sekä niiden keruuta ja erottelua.

Siemenet ovat siis isossa roolissa viljelysuunnitelmia ja siementilauksia tehdessäni. Priorisoin kasvilajikkeiden valinnat pitkälti tuotantomaan ja menetelmän mukaan. Lajikkeiden alueellisella ylläpidolla on monenlaisia vaikutuksia. Kasvilajit jalostuvat ja sopeutuvat kasvuympäristönsä olosuhteisiin ja mukautuvat parhaimmillaan myös paikallista ekosysteemiä palvelevaksi osaksi. Omavaraisella siementuotannolla on taloudellisesti keventävä vaikutus, mutta suurin hyöty tulee ymmärryksen lisääntymisestä, jatkuvuuden kokemuksesta ja siementen kanssa työskentelyn estetiikasta sekä mielihyvästä.

On siis selvää, että ruoantuotanto ja sen kulutus vaikuttaa merkittävällä tavalla siihen, kuinka elinkelpoisena me maapallon tuleville sukupolville jätämme. Ruoan tuotannosta vastaa jatkuvasti pienempi joukko ihmisiä ja taloudellisen kannattavuuden ohjatessa toimintaa, jää ekologinen kestävyys mittakaavassa toissijaiseksi. Mitä me voimme siis tehdä? Oman kulutuskäyttäytymisen pohdiskelu ja muuttaminen on yksi hyvä vaikuttamisen keino, mutta ympäristöystävällisen ruoan hankkiminen voi olla taloudellisesti tai tarjonnallisesti haastavaa. Jatkammeko elämää kuten tavallisesti ja luotamme että lähitulevaisuuden teknologisilla innovaatioilla saame ruokittua ihmiskunnan nyt ja tulevaisuudessa? Voimmeko löytää itse tapoja vaikuttaa tai kasvattaa paikallista ja uudistavaa ruoantuotantoa yksilöinä tai yhteisöinä?

AhlmanEdun penkkiviljelmällä tuotettuja siemeniä. Kuva: Jenni Arjoranta

Minä uskon ja olen vakuuttunut siitä, että avaimet ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävään ruoantuotantoon löytyvät uudistavan maanviljelyn periaatteista ja viljelymenetelmistä. Kääntäessämme huomion ympäristön ja maaperän hyvinvointiin tuotannon maksimoinnin sijaan, pääsemme tuloksiin, joissa satomäärät pysyvät hyvinä, mutta ulkoisten energiapanosten määrä vähenee, monimuotoisuus lisääntyy ja raaka-aineiden laatu paranee. Tästä löytyy näyttöä sekä maailmalla että meillä Suomessakin.

Tähän päästäksemme meidän täyttyy kuitenkin hieman muuttaa tapaamme ajatella koko yhteiskuntana. Tällä hetkellä vastuu nojaa lähes yksinomaan näiden ruoantuotannon supersankareiden harteilla. Haluaisin nähdä sen siirtyvän koko yhteiskunnan olkapäille vielä minun elinaikanani.

Terveisin,

Oskari Pikkarainen
projektiasiantuntija, AhlmanEdu

Perehdy lisää aiheeseen:

• Katso täältä supersankari-dokumenttielokuva Seed: The Untold Story
• Tilaa kotimaista alkuperää olevia siemeniä: Livonsaaressa toimivalta Siementarhalta,  Synergistic Farmilta Etelä-Pohjanmaalta sekä Maatiainen ry:ltä.