Viikinsaari saa tänäkin kesänä apua laitumen ja rannan puhdistukseen Ahlmanin suomenkarjan vasikoista. Tänä vuonna saarilaitumelle lähtivät joulukuussa syntyneet suomenkarjan lehmävasikat; pohjoissuomenkarjan Ruka sekä länsisuomenkarjan Romanssi. Pyhä on perinteisen pohjoissuomenkarjan värinen, mustia korvia ja turpaa lukuun ottamatta se on valkoinen. Romanssi on helppo tunnistaa vanhempanakin Ahlmanin kokonaan ruskeista länsisuomenkarjan lehmistä, sen tunnusomainen piirre on valkoinen pää. Tämä piirre periytyy suvusta, Romanssin emä Kumma on Ahlmanin ainoa valkopäinen länsisuomenkarjan lehmä.

Hiehot viettävät saaressa noin kaksi kuukautta puhdistaen rantaa pensaista ja pitäen nurmialueen lyhyenä. Alueen ravinto riittää hyvin, ja tarvittaessa eläintenhoitaja tuo niille sopivaa lisäruokaa. Lisäksi hiehot saavat kivennäistä ja vettä. Niille ei saa antaa muuta ruokaa, jotta ne eivät sairastuisi ja paikat pysyvät puhtaana.

Suomenkarjan eläimet soveltuvat pienen kokonsa ja ketteryytensä ansiosta hyvin erityyppisille laitumille ja niityille. Samalla kun eläimet hoitavat laidunaluettaan, ne tuovat kaupunkilaisille mahdollisuuden päästä tutustumaan kansallisaarteeseemme suomenkarjaan lähietäisyydeltä.

Viikinsaaren ravintolassa käytetään Ahlmanin suomenkarjan maidosta tehtyjä maitotuotteita. Käy ihmeessä maistelemassa ja samalla ihaile laiduntavia vasikoita!

Katso alta Facebook-livevideo hiehojen laivamatkasta saareen!