Karl Johan Gauffin

Karl Johan Gauffin (1846 – 1906) syntyi Kemiössä ranskalaista alkuperää olevaan sukuun. Gauffin työskenteli ennen Tampereelle tuloaan Aurora Karamzinin Träskändan kartanon puutarhurina, Sipoon maanviljelys- ja puutarhakoulun opettajana ja Pietarin yliopiston kasvitieteellisten puutarhojen osastopuutarhurina.

Gauffin valittiin Tampereen kaupunginpuutarhuriksi 1874 kaupungin kaunistusjohtokunnan alaisuuteen. Tampereella Gauffin suunnitteli useita kaupungin tärkeimmistä puistoistutuksista. Hän suunnitteli ja istutti vuonna 1868 perustetun Esplanadin eli nykyisen Hämeenpuiston keskiosan puuistutukset, joissa käytettiin ulkomailta tuotuja lehmuksia ja vaahteroita. Hämeenpuiston istutukset viimeisteli myöhemmin hänen seuraajansa Onni Kastrén. Gauffin suunnitteli myös Pyynikin kirkkopuiston sekä Hämeenkadun ja Satakunnankadun puuistutukset. Hatanpään kartanon puiston uudistaminen vuosina 1869 – 1900 oli myös Gauffinin käsialaa. Kartanon alueelle perustettiin hedelmätarha, johon istutettiin peräti 900 hedelmäpuuta ja 1500 marjapensasta. Jätettyään kaupunginpuutarhurin viran 1897 Gauffin keskittyi Viinikanojan varrella sijainneen kauppapuutarhansa hoitoon.

Gauffin oli vuonna 1886 perustetun Tampereen Puutarhaseuran perustajajäsen ja seuran ensimmäinen puheenjohtaja. Tampereen Puutarhaseura alkoi julkaista ensimmäistä suomenkielistä puutarha-alan lehteä vuonna 1898 ja Gauffin toimi lehden päätoimittajana kuolemaansa saakka. Puutarha-lehti julkaisi säännöllisesti Gauffinin kauppapuutarhan ilmoituksia, joiden mukaan taimitarhalla oli myynnissä havu- ja lehtipuiden, marjapensaiden, hedelmäpuiden ja vihannesten taimia.

K.J. Gauffinin taimitarhan ilmoitus

K.J. Gauffinin taimitarhan ilmoitus Puutarha-lehdessä 2/1898.

LÄHTEET:

Häyrynen, Matti: Gauffin, Karl Johan. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4, Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997- Viitattu 3.1.2014. URN:NBN:fi-fe20051410, ISSN 1799-4349 (Verkkojulkaisu) Puutarha 2/1898: Tampereen Kirjapaino-Osakeyhtiö, Tampere.