Huvilat

Huvilaelämä, samoin kuin mökkeily nykyään, merkitsi pakoa vallitsevasta todellisuudesta jonnekin puhtaampaan ja alkuperäisempään. Huviloilla nautittiin luonnon elvyttävästä vaikutuksesta ja ihailtiin maalaismaisemia.

Maalaiselämän ihannointi oli aateliston keskuudessa voimakasta jo 1700 -luvulla ja rakkaus maalaiselämään vain kasvoi romantiikan aikana vuosisadan loppupuolella. 1800-luvulta lähtien huvilarakentaminen lisääntyi voimakkaasti ja kesänvietto maalla omassa tai vuokratussa huvilassa alkoi olla kaupunkiherrasväelle itsestäänselvyys.

Pirkanmaalla huvilakulttuuri kukoisti erityisesti Näsijärven rannoilla. Tampereella ensimmäiset huvilat sijoittuivat nykykatsannon mukaan hyvinkin lähelle keskustaa, mutta vielä 1800 -luvun lopun kaupunkirakenteessa ne olivat selkeästi kaupungin ulkopuolella. Huviloita oli esimerkiksi Onkiniemessä, Pyynikillä, Rantaperkiössä ja Härmälässä. Laivaliikenteen yleistymisen myötä huviloita alettiin rakentaa kauemmaksikin vesireittien varrelle, esimerkiksi Aitolahteen.

Piha ja puutarha olivat oleellinen osa kesähuvilamiljöötä. Muuttaessaan kaupungista maalle kaupunkilaisperhe ei suinkaan asettunut asumaan keskelle koskematonta luontoa, vaan huvilan ympäristö oli suunnitelmallisesti hoidettu ja järjestetty. Varhaisia huviloita ympäröineet suuret puistomaiset puutarhat antoivat 1900 -luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä tilaa kasvaville hyötypuutarhoille. Puutarhan antimet olivat tärkeä lisä kaupunkilaisperheen ruokahuollossa ja huvilaelämässä.

Puutarhoihin istutettiin hedelmäpuita, marjapensaita, vadelmia ja mansikkamaa. Kasvimaassa viljeltiin juureksia, vihanneksia ja perunaa. Lisäksi oli tomaattitarha ja kasvilavat, joissa kasvatettiin kurkkua ja kurpitsaa. Huvilan seinustoille ja muuallekin pihaan perustettiin kukkapenkkejä, joissa kesänviettäjän silmää ilahduttivat monet perennat ja kesäkukat. Huvilamiljöön tyyppikasvit, syreenit ja pensasruusut, kukoistivat pihapiireissä.

Puutarhassa työskentely tarjosi herrasväelle kaupunkimaisten elämäntapojen vastapainona raitista ulkoilmaa ja liikuntaa. Puutarhanhoito olikin pitkään lähes ainoa ruumiillisen työn muoto, jota herrasväen sopi harjoittaa. Raskaimmat ja ikävimmät työt, kuten kasteleminen, kitkeminen ja maan kääntäminen kuitenkin teetettiin ulkopuolisilla. Syksyn lähestyessä työväkeä tarvittiin myös sadon keräämiseen ja käsittelyyn.

Huvilakulttuurilla olikin suuri vaikutus paikkakunnan vakituisten asukkaiden elämään. Kesänviettäjät ostivat heiltä palveluksia ja hyödykkeitä, paikalliset puolestaan hankkivat työtä ja toimeentuloa esimerkiksi juuri puutarhanhoidosta. Työväen kautta tieto puutarhaviljelystä ja uusista hyötykasveista, kuten tomaatista, levisi huviloiden pihoilta myös paikallisten asukkaiden pihoille. Huviloiden puutarhoista otettiin mallia ja saatettiinpa joskus viedä kotiin jokunen juurenpala tai pistokaskin.

”Perinnepihalla kasvaa varjoliljaa, joka on alun perin kotoisin Klingendahlien huvilalta Pättiniemestä. Kasvin lahjoittajan vanhemmat olivat puutarhatöissä huvilalla 1940–1950 –luvuilla ja he ovat tuoneet sipulit todennäköisesti huvilan kompostista omalle pihalleen. Pättiniemessä kasvatettiin paljon hyötykasveja, mikä merkitsi ansiomahdollisuutta paikkakunnan vakituisille asukkaille. Puutarhan tuotto vietiin kaupunkiin. Haastateltavan vanhempien kertomien tarinoiden mukaan herrasväki enimmäkseen lomaili huvilalla, poikkeuksena neiti Klingendahl, joka oli innostunut puutarhanhoitaja ja kiinnostunut myös kanojen kasvattamisesta. Neiti Klingendahlista tuli myöhemmin Pellaksen huvilan emäntä ja hän jatkoi puutarhaharrastustaan siellä. Pellaksesta on kotoisin myös eräs perinnepihalla kasvavista raunioyrteistä.”
– nimettömänä esiintynyt haastateltava-