Pappilan puutarhassa

Pappilat olivat 1700- ja 1800 -luvuilla puutarhakulttuurin edelläkävijöitä Suomessa. Monet hyöty- ja koristekasvit tulivat ensin pappiloiden puutarhoihin ja levisivät sieltä kansan pariin. Seurakuntalaisten asioidessa pappilassa he samalla näkivät hyvin hoidetun puutarhan keittiötarhoineen. Saattoivatpa he saada puutarhasta mukaansa vaikkapa perunan mukuloita, hedelmäpuun tai marjapensaan taimia tai keittiökasvien siemeniä. Monelle kyläläiselle pappilan ”rekooli” saattoi olla hämmentävä ja kummallinenkin paikka kukkivine hedelmäpuineen ja koristekasveineen, haravoituine hiekkakäytävineen ja puutarhakalusteineen.

Kirjassaan Nuoruusvuodet Martti Haavio muistelee isänsä Kaarlon intoa kunnostaa puutarhaa Yläneen pappilassa 1900-luvun alkuvuosina:

Kaarlo Haavio oli taitava puutarhuri. Kun tulimme Yläneelle, Pappilan puutarhalla oli tosin laajuutta, mutta sen hoito oli laiminlyöty. Seuraavina vuosina se muotoutui paratiisin yrttitarhaksi.

Kiviaidan ympäröimään puutarhaan istutettiin omena-  ja kirsikkapuita ja marjapensaita ja siellä kasvatettiin keittiökasvien lisäksi myös koristepensaita ja kukkakasveja.

Kaarlo Haavio istutti myös kirsikkatarhan. Taimet hän osti Seppä-Matilta, entiseltä rakuunalta, Yläneen suurelta originaalilta. Isä leikkasi taimet yksirunkoisiksi, joten ne muistuttivat siroja laakeripuita. Kirsikkatarhaan hän kohotti aurinkokellon ja istutti sen viereen lääkintätarkoituksia varten koiraruohoja ja minttuja. Alhaalle kiviaidan nurkkaukseen hän perusti vadelmamaan, joka, kun se oli järkiperäisesti höystetty lastukolla ja kompostimullalla, tuotti joskus valtaisesti keltaisia vadelmia. Käytävien viereen sijoitettiin rivit karviaismarjapensaita ja viinimarjapensaita. Siellä täällä oli valkoisia syreenejä, berberis- ja lumimarjapensaita. Keväällä oli keto keltaisenaan primuloita ja lemmikkejä. Talon nurkalla tuoksuivat jasmiinit.

Haavion perhe oli muuttanut Yläneelle Tottijärven pappilasta Tampereen läheltä, ja nyt Kaarlo Haavio saattoi omistautua puutarhanhoidolle ja tilanpidolle – papintyönsä ohella. Monessa pappilassa paneuduttiinkin innolla maatalouden menetelmien kehittämiseen. Pappilan pelloilla oli varaa kokeilla uusia viljelyskasveja siinä missä talolliset tai torpparit eivät voineet heittäytyä epävarmojen kokeilujen varaan. Kansanvalistustyötä tehtiin neuvomalla perheenemäntiä kodin- ja kasvitarhan hoitoon liittyvissä asioissa. Papinrouvat ja ruustinnat kutsuivat talojen emäntiä ja tyttäriä pappilaan oppia saamaan tai kiersivät kylissä opettamassa vaikkapa kaalin ja herneen viljelyä ja kasvisten käyttöä ruoanlaitossa. Kotitarveviljely oli olennainen osa myös pappilan omaa taloudenpitoa ja ja olihan keittiötarha välttämätön, jotta pappila saattoi osoittaa vierailleen säädynmukaista vieraanvaraisuutta. Puutarhan tuotteita myös myytiin tulojen saamiseksi.

Koristekasvit, jotka yleistyivät vasta 1900-luvun alkupuolella, somistivat jo paljon aiemmin pappiloiden pihoja. Syreenit, ruusut, jasmikkeet ja angervot sekä akileijat, ukonhatut, unikot sekä liljat ja kurjenmiekat olivat tyypillisiä koristekasveja. Puutarhasta saatiin näin ollen myös leikkokukkia pappilan huoneisiin.

Elämä pappilassa poikkesi monella tapaa elämästä torpassa tai mäkituvassa. Monissa pappiloissa vietettiin vilkasta seuraelämää. Kesäisin kestittiin laajaa sukulaisjoukkoa, kun kaupungissa asuvat sukulaiset tulivat perheineen pappilaan kesää viettämään. Vappua ja juhannusta sekä kesäaikaan sattuvia perhejuhlia vietettiin puutarhassa. Ateriat katettiin puutarhaan tai katetulle verannalle ja kahvia ja virvokkeita saatettiin nauttia syreenimajassa. Puutarha oli paitsi juhlien, myös seurapelien ja -leikkien näyttämö, ja puutarhassa myös vain oleskeltiin ja nautittiin puutarhan ja maiseman kauneudesta.

Koskimies, Tiina ja Knuuttila, Maarit 2007: Pappilan puutarhassa. Kustannus Oy Arkki, Helsinki.
Haavio, Martti 1972: Nuoruusvuodet. WSOY, Porvoo.