Nurmikot vaativat alituista hoitoa

Nurmikon hoito oli ennen työlästä, sillä useimmiten se jouduttiin tekemään ilman koneiden apua. Nurmenleikkuukone oli kyllä keksitty jo 1800-luvulla, mutta sellainen hankittiin todennäköisesti vain varakkaisiin talouksiin:

Nurmikot vaativat alituista hoitoa, pysyäksensä kauniina ja puhtaina. Nurmenleikkuu-kone on siihen miltei välttämätöin, voidakseen hyvin usein leikata nurmen, jonka ei tule kasvaa sormen pituutta pitemmäksi kunkin leikkuun välillä. Mieluummin on se useimminkin leikattava. Silloin sitä ei käy haravoiminen, vaan on se kuivalla, tylsälatvaisella luudalla lakaistava pois. Jos ei voi täten nurmikoitansa hoitaa, on parhain, ett’ ei koetakaan rehennellä somilla nurmikoilla, vaan antaa kukkasien olla pääasiana ja kylvää ainoastansa puntarpää-heinää nurmikoihin. Puntarpää on kauralla sekoitettava; silloin se kasvaa paremmin. Tosin on siisti, muutamilla loistavilla kukkaryhmillä kylvetty ja tummalehtisillä puilla tahi uhkeilla lehtikasveilla istutettu nurmikko kaunein tällaisista viljelyksistä, mutta se on myöskin kallein hoidoltansa, eikä sitä voi ajatellakaan muualla, paitsi missä on runsaat varat ja paljon työväkeä. Siksi onkin aina parempi valita kohtuullisemman ja helppohintaisemman viljelyksen ja hoitaa sitä hyvin ja kunnollisesti.

Langlet, Mathilda 1885: Perheenemännille kaupungissa ja maalla – Täydellinen käsikirja perhetalouden kaikilla aloilla. Tampereen Kirjapaino Oy, Tampere.

 

Vaikka nykyisin onkin jo saatavilla monenlaisia nurmikon hoitoa helpottavia moottori- tai sähkökäyttöisiä koneita ja laitteita, voi nurmikon leikkuu edelleen tuntua aikaa vievältä ja rutiininomaiselta työltä. Erityisesti alkukesästä nurmikon kasvu on voimakasta ja nurmikkoa tulee kasvupaikan olosuhteista riippuen leikata viikon tai vähintään kahden viikon välein. Eräs keino vähentää ruohonleikkuuseen kuluvaa aikaa on porrastaa nurmikon pituutta pihan eri osissa siten, että lähinnä asuinrakennusta nurmikko pidetään lyhyenä ja pihan laidoilla sen annetaan kasvaa pidemmäksi leikkaamalla sitä harvemmin. Pitkän ruohon lomaan voidaan leikata kauniisti kaareutuvia polkuja, jolloin pihalle syntyy hauskoja kävelyreittejä. Leikkuujätteen haravointi on nykyisin harvoin tarpeen, sillä monet ruohonleikkurit voi nykyisin säätää silppuamaan leikkuujäte nurmikolle. Leikkuujätteen säiliökeruu on myös mahdollista, jolloin ruohosilppu voidaan kompostoida tai käyttää perennojen tai kasvimaan lannoitteena ja katteena.

Vanhan nurmikon kasvilajiston joukossa on usein kukkivia kasveja. Valkoapila (Trifolium repens), nurmitädyke (Veronica chamaedrys), poimulehti (Alchemilla), niittyhumala (Prunella vulgaris) ja ketohanhikki (Potentilla anserina) ovat monilajisen pihanurmen somia kukkijoita, joiden esiintymiä kannattaa suosia. Nurmikon sijaan osalle piha-alasta voidaan myös perustaa niitty. Niityn kasvilajisto vaihtelee kasvupaikan ominaisuuksien mukaan. Ohjeita niityn perustamista ja hoitoa varten voi lukea esimerkiksi Kaija Virolaisen kirjasta Kukkaniitty (Tammi, Helsinki 2004). Niittykasvien siemeniä myy esimerkiksi Suomen Niittysiemen Oy.

Tarkkanäköinen luonnonkuvaaja F.E. Sillanpää ihailee kesäisen nurmen kukkakasveja vuonna 1916 ilmestyneessä romaanissaan Elämä ja aurinko:

Kukkia on taivasalla monenlaisia. Mutta kullakin lajilla on vuorokaudessa hetkensä, jona sen henki ja elämä ovat herkimmillänsä. Niinpä on hauskinta löytää ruohosta kieloja illalla, mutta veronican sinisilmä on selkeimmillään ennen puoltapäivää. Veronica kukkii parhaillaan siihen aikaan, jolloin kesä juuri on varmasti vakiintunut, ohra itänyt ja haavanlehti verhoo koko puun. Kukkia on kaikkialla matalassa ruohossa, ne ovat lehtihangoissa höllässä kuin perhoset, terät irtaantuvat helposti ja mukana seuraa kaksi hedettä. Mäessä kävelijä tulee poimineeksi veronican, sillä se on ensimmäisiä edustajia kesän varsinaisesta kukkarunsaudesta. Potentilla kukkii myöskin jo ja kurjenpolvella on suuret lehdet.