LASTEN KASVITARHA

Puutarhan keskikesän herkut – makeat mansikat, lempeät vadelmat ja kirpeät herukat maistuvat niin lapsille kuin aikuisillekin. Myös puutarhakasvien kasvattaminen ja hoito on lasten mielestä hauskaa puuhaa kunhan he saavat oman pienen palstan, jolla he voivat kasvattaa itse valitsemiaan kasveja. Näin kirjoittavat Nora ja Maiju Pöyhönen vuonna 1938 kirjassaan Kodin kasvitarha:

Erikoisen tärkeän osaston muodostaa lasten kasvitarha. Se alkaa nuorimpain tarhurien harjoittelukentästä, hiekkaläjästä, missä puutarhasuunnitelmat ovat toteutettavissa melkein samassa hetkessä, jolloin ne tekijänsä vilkkaassa mielikuvituksessa esille sukeltautuvat, ja yhtä nopeasti jälleen hajoitettavissa, milloin uusi ihmeellisempi mielikuva pyrkii entisen tilalle. Lapsille riittää kasvitarhassaan työtä ja toimintaa joka ikäkaudella, kun vain heidän työtään ymmärtämyksellä ohjataan. Helppo on lapsia innostuttaa kasvitarhatyöhön. Mutta helposti tämä innostus myös ymmärtämättömyydessä sammumaan saadaan. Jos lapsi pakotetaan pitkät kesäpäivät auringon helteessä yksitoikkoiseen, kuolettavaan kitkemistyöhön, saattaa tämä viedä häneltä iäksi halun kasvitarhanhoitoon. Antakaamme lapsille vaihtelua työssä, siihenhän on kasvitarhassa runsaasti tilaisuutta. Antakaamme heidän mahdollisimman omintakeisesti suunnitella töitään omassa kasvitarhassaan. Parhaiten herättävät sellaiset kasvit heissä mieltymystä, jotka kasvavat nopeasti, esim. herne, retiisi, ruusupapu, unikko, punapellava y.m. Ja lopuksi: anna joka lapselle oma riittävän iso naurismaa, oma hedelmäpuu ja nimikkopensas. Silloin parhaiten vältetään tuo melkein ylivoimainen kiusaus mennä naapurin naurismaahan ja hedelmätarhaan.

Jos jokaisella kasvattajalla olisi selvillä kasvitarhatyön jalostava vaikutus niin ruumiin kuin hengen voimien tasapuoliseen, sopusointuiseen kehitykseen, kuinka paljon väärään suunnatusta harrastuksesta johtuvia hävittäviä voimia tukahtuisikaan ja kuinka voimakkaana luova, rakentava työ pääsisi nousevassa nuorisossa varttumaan. Samalla työn ilo kiinnittäisi lapsen niin vahvoilla siteillä kotoiseen maaperään, etteivät myöhemmätkään myrskyt kykene häntä enää siitä juurineen irroittamaan. Ja samalla kun nuori taimi juurtuu maahan, kohoaa varsi kauniina taivasta kohti. Tässä ympäristössä hyvä ja kaunis ikäänkuin itsestään painuu lapsen herkkään mieleen.

Pöyhönen, Nora ja Maiju 1938: Kodin kasvitarha. Kustannusosakeyhtiö Otavan Kirjapaino, Helsinki.