KASTELUN JA KITKEMISEN TÄRKEYDESTÄ

Kastelu ja rikkakasvien kitkeminen ovat töitä, joita jokaisessa puutarhassa on ainakin ajoittain tehtävä. 1800-luvulla julkaistussa puutarhakirjassa kehotettiin käymään ponnekkaasti näihin toimiin:

Pääsääntö kaikessa puutarhan-viljelyksessä, olipa se suuremmassa tahi pienemmässä, on kaikin voimin hävityssodan käynti rikkaruohoa vastaan. Ainoastaan keväällä ja suvella kitkeminen ei riitä; syksylläkin, kun kaikki vihannekset ovat maasta otetut ja kaikki koristuskasvit kukkineet, ovat kaikki tällaiset maat käännettävät nurin. Ne rikkaruohon siemenet, joita silloin jo on maassa olemassa, itävät joskus, jos syksy on pitkällinen sekä leuto, ja paleltuvat sitten. Ne rikkaruohot taasen, jotka juuri ovat siemeneen tulemaisillaan, tehdään tietysti täten vahingoittamattomaksi. Mutta vaikka eivät rikkaruohon siemenet itäisikään, on kuitenkin tällainen nurinkääntäminen hyödyllinen, koska nämä siemenet useimmiten tulevat siten liian syvälle, ennättääkseen keväisin oralle niin varhain kuin muutoin. […]

Kitkemistä ei saa tehdä niin varahin, ett’ei kylvetyt ja istutetut siemenet ennättäisi kasvattaa paria lehteä, koska ne muutoin helposti voisivat tulla erehdyksessä temmatuksi maasta, tahi tulla nypityiksi pois rikkaruohon mukana. Mutta sitten ei ole lepääminen, ennenkuin on saanut kaikki rikkaruohot peratuiksi. Tätä on parhain tehdä sateen jälkeen, jolloin maa on kuohkea. Silloin tarvitsee n.s. kitkemä-jakkaran, pitkän, matalan jakkaran, jonka voi asettaa lauteille ja jolla kitkeissä voi istua; siten säästyy sekä vaatteet että voimat. Muutamalla rikkaruoholla, kuten takkiaisella ja hanhenvarpaalla, on niin pitkät juuret, että niiden irtirepiminen on mahdotoin; niitä on nyhtäminen maasta pienellä kapealla lapioisella. Älköön kukaan luulko kitkemisestä olevan mitään hyötyä, jos ei rikkaruohoa saa maasta juurineen. Niiden repiminen ylös ainoastaan maan pinnalta on turhaa työtä.

Kylvöstä nousseita taimia on harvennettava, jos ne ovat sellaisia, joiden tulee kasvaa juurta. Tässä ei saa olla liian surkeileva. Sananparsi sanoo, että älköön kukaan harventako omaa nauristansa, ja tässä on hiukka tottakin. Silloin tahtoo jättää maahan liian monta tainta, mutta siitä on varsin vähäinen hyöty.

Kasvien kasteleminen on sangen tärkeä seikka. Jos puutarha sijaitsee siten, että sitä voi kastella ruiskulla, on tämä arvaamatoin etu. Muussa tapauksessa on vesi kannettava kasville, eikä siinä ole väsyminen. Ahkera kasteleminen on elinehto kaikille istutuksille; kylvettyä ei huoli kastella, ennenkuin kylvö on orastanut ja päässyt kunnollisesti taimelle; jos sitä varhemmin kastelee, tapahtuu helposti, että multaan syntyy kova kuori, jota tuo heiveröinen oras ei jaksa murtaa. Kastellessa on vaarinottaminen, että kovin kuivalla ilmalla – ja muutoinkin – on joka ilta hiukka kasteleminen vahingollista; jos ei voi kastella runsaasti, on paras jättää kasteleminen tekemättä. Parempi on silloin, jos kastelee vaan yhden tahi pari kertaa viikossa, mutta silloin on maa nimenomaan kasteltava tulvilleen. Herneiden ja papujen kasteleminen ei maksa vaivaa, porkkanoiden ja pinaatin, sallaatin ja persiljan y. m. kasvamista voi väliin edistää muutamilla perinpohjaisilla huljauksilla. Kaalin ja muita taimia on kasteltava aina ensimmäiseen, istuttamisen jälkeen sattuvaan sateeseen. Kaikki istutukset ovat heti kasteltavat, vaikka istuttaessa sataisikin, muutoin ei multa liity niin tiiviisti taimen ympärille, kuin pitäisi.

Langlet, Mathilda 1885: Perheenemännille kaupungissa ja maalla – Täydellinen käsikirja perhetalouden kaikilla aloilla. Tampereen Kirjapaino Oy, Tampere.

 

Mitä on tehtävissä, jos kastelu ja kitkeminen eivät kuitenkaan kuulu puutarhan hoitajan mielipuuhiin? Vaikka aivan täysin ei näiltä töiltä puutarhassa voidakaan välttyä, voidaan kitkemisen ja kastelun tarvetta huomattavasti vähentää käyttämällä erilaisia katteita ja maanpeitekasveja.

Jos puutarhaan kuuluu leikattavaa nurmikkoa, voidaan ruohosilppu käyttää kasvimaalla katteena levittämällä se taimien juurelle. Ruohosilppu ehkäisee siemenrikkakasvien kasvua ja on samalla hyvä lannoite viljeltäville kasveille. Syksyllä ruohosilppu sekoitetaan maahan, jolloin se lisää eloperäisen aineen määrää maassa ja parantaa maan rakennetta. Polkujen ja käytävien katteeksi sopii olki tai havupuukuorike. Kaikki katteet myös vähentävät kosteuden haihtumista maasta ja vähentävät siten kastelun tarvetta.

Koristekasveja hankittaessa ei pidä unohtaa matalakasvuisia maanpeiteperennoja ja puuvartisia peittopensaita, joita voidaan kasvattaa puiden juuristoalueilla ja isojen pensaiden tai perennojen lomassa.  Kasvien peittämässä maassa eivät rikkakasvit menesty ja kosteuskin haihtuu maasta hitaammin. Tarhurille jää näin enemmän aikaa ihailla puutarhansa kukoistusta lepotuolista käsin.