Vasikoiden hoitokäytännöt
Ahlmanilla syntyvien vasikoiden keskimääräinen syntymäpaino on noin 33 kg. Poikimiset ovat yleensä helppoja vasikoiden siron koon vuoksi. Suomenkarjan lehmillä on yleensä hyvin vahva emovietti ja vierihoito onnistuu hyvin. Vierihoidon negatiivinen puoli on kuitenkin se, että lehmä saattaa pidättää maidon lypsykoneelta ja vasikka ei suostu juomaan maitoa tutista. Myös jo vuorokauden mittaisen vierihoidon jälkeinen vieroitusstressi ei ole hyväksi lehmän terveydelle. Stressi on pahin sairauksien edesauttaja lehmillä. Ahlmanilla emme siksi pidä vasikkaa emän kanssa kuin muutaman tunnin ajan poikimisen jälkeen.
Ensimmäinen ternimaitojuotto on heti syntymän jälkeen, viimeistään kaksi tuntia poikimisesta. Vasikka saa juoda ternimaitoa niin paljon kuin jaksaa. Jatkossa juottomäärä Ahlmanilla on vasikan koosta riippuen joko 1 litra tai 1,5 litraa ja vasikka juotetaan neljästi päivässä. Vasikat pidetään ensimmäisen elinviikon ajan yksilökarsinoissa. Kylmällä ajanjaksolla karsinoissa pidetään lämpölamput päällä ja tarvittaessa vasikat loimitetaan.
Vasikkaa juotetaan viikko terni-/täysmaidolla ja tämän jälkeen siirrytään maitojauhejuottoon. Vasikoilla pitää olla vasikoille soveltuvaa väkirehua, korsirehua ja vettä tarjolla heti ensimmäisistä elinpäivistä alkaen.
Ahlmanilla vasikat siirretään viikon ikäisinä ryhmäkarsinoihin ja hapanjuotolle. Vasikkaa totutetaan ensin maitojauhejuomaan parin päivän ajan, jolloin täysmaidon sekaan lisätään maitojauhejuomaa noin puolet annoksesta. Hapanjuotto helpottaa vasikoiden hoitotyötä ja on sopinut vasikoille hyvin. Hapanjuottoa ei voi kuitenkaan suositella yhden tai kahden vasikan juottoon, koska vasikat juovat silloin liian harvoin ja liian paljon kerralla.
Resepti hapanmaitojuottoon
Hapanjuoman voi tehdä maidosta ja maitojauheesta. Hapotus tehdään laimennetulla AIV 2 Plussalla, suhde 9 litraa vettä ja 1 litra happoa. Laimennettua happoa sekoitetaan 10 litraan täysmaitoa 2,5 dl. Maidon sopiva lämpötila happoa sekoittaessa on +20-+22 astetta. Jos maito on lämpimämpää, se menee kokkareiseksi. Maitojauhejuomaan hapon määrä on arvioitava jauheesta riippuen, jotta saadaan juomalle oikea ph (4.0-4.5). Nykyisillä juomilla laimennettua happoa sekoitetaan 10 litraan valmista juomaa 2,6-3 dl. Hapanjuoma säilyy enintään 3 vrk, joten juoma-astian pesu kannattaa ajoittaa sen mukaisesti. Juottoastia kannattaa mitoittaa niin, ettei juoma pääse koskaan loppumaan kesken. Hapanjuoman sopiva lämpötila on +20 astetta. Jos juoma on lämpimämpää, vasikat juovat sitä liikaa kerralla ja uloste menee vetiseksi. Jos juoma on kylmempää kuin +20 astetta, vasikat eivät juo sitä tarpeeksi.
Vasikat saavat olla vapaalla hapanjuotolla 5-6 viikon ikään asti. Tässä vaiheessa vasikat juovat juomaa jo 10-15 litraa vuorokaudessa, joten rajoitetulle juotolle siirtyminen on perusteltua, jotta vasikat oppivat myös märehtijöiksi. Ahlmanilla rajoitetulla juotolla juomamäärä on 2 litraa ja juoma annetaan 2 kertaa päivässä. Juottoa jatketaan aina 8 viikon ikään asti. Vieroitusvaiheessa vasikan pitäisi syödä noin kilo väkirehuja päivässä.
Juomasta vieroituksen jälkeen väkirehuannokseen on syytä lisätä valkuaista tai käyttää pikkuvasikoille tarkoitettua valkuaispitoisempaa täysrehua, jotta vasikalle taataan kasvuun tarvittava valkuaismäärä. Lisäksi vasikka tarvitsee seleeniä ja kalsiumkivennäistä kasvuunsa.
Ahlmanilla vasikat saavat 3 kuukauden ikään asti täysrehua vapaasti, jonka jälkeen väkirehuannos on puolen vuoteen asti 1,8 kg päivässä. Väkirehussa on raakavalkuaista 23 %. Valkuaista nuorkarja saa koko rajoitetun väkirehuruokinnan ajan. Valkuainen on rypsivalkuaista (rv 36%). Annokset päivässä 3-6kk on 0,6 kg ja tästä eteenpäin 0,3 kg.
Suomenkarjan hiehojen ruokinta
Puolivuotiaan hiehon väkirehun määrää kannattaa alkaa rajoittamaan (6-14 kk väkirehua 1 kg/pv/rv tr 23% ja v 36%). Annoksessa pitää olla riittävästi valkuaista kasvua varten. Hyvällä säilörehulla energian määrää kannattaa rajoittaa. Jos hiehot pääsevät lihomaan tässä vaiheessa, se vaikuttaa tiinehtymiseen ja utarekudoksen rasvoittumiseen, joka taas huonontaa maidontuotantoa.
Hiehon ollessa 14 kk ikäinen energian määrää kannattaa hieman nostaa, jotta hieho tiinehtyy hyvin. 14-15 kk väkirehua annetaan 1,2 kg päivässä. Hiehon siemennys ajoittuu n. 15 kk ikään, jolloin sen rinnanympärys pitää ylittää 143 cm ja painon olla yli 240 kg. Kun hieho todetaan tiineeksi, väkirehu valkuaista (0,3kg/pv/ rv 36%) lukuun ottamatta voidaan jättää kokonaan pois. Tiineen hiehon sopiva kuntoluokka on noin 3.5.
Sopiva säilörehu hiehoille on hieman lehmien rehua vanhempana tehtyä, jolloin rehu on kortisempaa ja se ei ole niin energiapitoista. Hiehoja ei saa pitää tyhjä pöytä edessä, vaan rehun pitää olla täyttävää, jotta se venyttää pötsiä. Riittävän tilava pötsi takaa lehmänä riittävän syönnin.
Hieholle liikunta on tärkeää ja ympärivuotinen ulkoilu parsinavetoista olisi suotavaa. Ahlmanilla hiehot käyvät ulkona joka toinen päivä.
Suomenkarjan lypsylehmien ruokinta
Suomenkarjan lehmät ovat emo-ominaisuuksiltaan vahvoja verrattuna muihin lypsyrotuihin. Tämä voi poikimisen yhteydessä joskus näkyä aggressiivisena käytöksenä hoitajia kohtaan. Ensimmäisen poikimisen jälkeen lypsyn opettaminen suomenkarjan lehmille on välillä haastavampaa kuin valtaroduille. Tässä vaiheessa lypsäjän periksiantamattomuus palkitaan nopeasti. Konsteja on monia, joten jokainen käyttää parhaaksi havaittuja tapoja. Ahlmanilla hiehon päähän laitetaan mansikki-riimu ja riimu kiinnitetään parsirakenteisiin, lisäksi hieholle opetetaan potkurauta. Riimun käyttöä jatketaan noin viikon verran, kunnes lypsy sujuu ongelmitta. Ensikolle ei saa hermostua lypsyä tehdessä ja lypsyn sujuessa hyvin sitä pitää palkita.
Kolmannen ja sitä useamman kerran poikivalla lehmällä on riski sairastua poikimahalvaukseen poikimisen yhteydessä. Suomenkarjan lehmät ovat herkempiä halvauksille pienemmän kokonsa vuoksi. Halvauksen ennaltaehkäisy on tärkeää! Lehmä ei saisi lihoa liikaa lypsykaudella ja umpikaudella, kuntoluokka ei saisi ylittää neljää. Poikimisen aikaan suun kautta annettavat kalsiumvalmisteet voivat estää halvauksia. Halvausta ei kuitenkaan kannata pelätä, jos sellainen lehmälle tulee. Lehmät toipuvat yleensä eläinlääkärin suoneen antamalla kalsiumilla nopeasti ja nousevat itse lääkityksen jälkeen ylös.
Suomenkarjan lehmät ovat hieman muita rotuja herkempiä ketoosille eli asetonitaudille, joten väkirehussa on hyvä olla propyleeniä. Myös säilörehun hyvä energiapitoisuus on tärkeää poikimisen jälkeisenä aikana, joten rehuista kannattaa teettää analyysit ja käyttää parhaat rehut poikiville. Poikineita lehmiä on hyvä seurata esimerkiksi maidosta tehtävillä ketotesteillä ja pötsin täyteisyyttä seuraamalla. Suomenkarjalla ketoosi voi olla piilevänä ja ilmetä pahimmassa tapauksessa aivoketoosina, jolloin lehmä alkaa purra parsirakenteita kouristuksenomaisesti. Aivoketoosi vaatii aina välitöntä eläinlääkärin hoitoa. Lievän ja piilevän ketoosin voi huomata joko vähentyneenä väkirehun tai korsirehun syöntinä. Jos lehmän syönnissä ja pötsin täyteisyydessä huomaa muutoksia, kannattaa lehmälle juottaa kuuriluonteisesti propyleeniä 5 vrk. Piilevä ketoosi vaikuttaa lehmän tuotoksen lisäksi myös sen tiinehtymiseen. Lehmät kannattaa parsinavetassa ryhmitellä niin, että samassa tuotosvaiheessa olevat olisivat rinnakkain. Lehmillä on helposti tapana varastaa naapurien ruokia ja lypsykauden loppuvaiheessa olevan lehmän ei tarvitse saada toisten rehuja.
Ahlmanilla lehmille syötetään täysrehua. Täysrehussa päädyttiin vuonna 2016 omaan reseptiin, koska lehmillä todettiin piilevää ketoosia silloisella täysrehulla. Omassa reseptissä on hieman normaalia enemmän propyleeniä. Väkirehussa ei käytetä soijaa eikä maissia, joita on yleensä valmisrehuissa.
Lehmien utareterveyden kannalta maltillinen tunnutus ennen poikimista on järkevää. 0,5-1 kg väkirehua vuorokaudessa vapaasti annetun säilörehun rinnalla on riittävä. Myös seleeni ja fosforipitoinen kivennäinen ovat tärkeitä umpi- ja tunnutuskaudella.
Suomenkarjan lehmillä esiintyy utaretulehduksia siinä missä muillakin roduilla. Poikimisen yhteydessä ilmenevät tulehdukset ovat yleisimpiä. Ennaltaehkäisynä auttavat umpeenpanon yhteydessä umpeenpanolääkitys tarvittaessa ja/tai vetimen sisään laitettavat vahatulpat (esim. Noroseal). Tärkeää on myös maltillinen tunnutus ennen poikimista. Ruokinnassa kannattaa käyttää Seleeni-E lisärehua. Seleeni vaikuttaa positiivisesti mm. utareterveyteen ja jälkeisten irtoamiseen. Ahlmanilla käytetään talvikaudella kaikilla lehmillä utareliivejä. Pääsyy liivien käyttöön ei ole kuitenkaan utareterveys, vaan utareen puhtaana pysyminen, joka helpottaa utareen puhdistustyötä lypsyn yhteydessä.
Poikimisen jälkeen herutus kannattaa tehdä maltillisesti 300-550 g päivässä, riippuen mihin kilomäärään pyritään.
Väkirehuprosentti suomenkarjan ruokinnassa kannattaa pitää maltillisena eli n. 40%. Korkeat väkirehumäärät vaikuttavat jalkaterveyteen sekä utarerakenteen kestävyyteen. Väkirehuprosentissa kannattaa myös huomioida lehmän koko. Isokokoiset lehmät kestävät isomman väkirehuannoksen, kuin pienet, reilusti alle 500 kg lehmät.
Siemennykset poikimisen jälkeen voi aloittaa noin 7 viikkoa poikimisesta. Jos haluaa seuraavan poikimisen samaan ajankohtaan, niin tiinehtyminen pitäisi ajoittua 9 viikolle poikimisesta. Tiinehtymisen jälkeen lehmä voi usein tiputtaa maitomääräänsä. Tässä vaiheessa ei kannata tehdä ruokintaan muutoksi, koska useimmiten lehmä nostaa maitonsa takaisin pienellä viiveellä.
Loppulypsykaudella väkirehuruokinnassa energian osuutta kannattaa hieman säännöstellä ja korvata vähän pelkällä valkuaisrehulla, joka turvaa maidontuotantoa, muttei lihota lehmää. Ruokinnan onnistuminen on tärkeää tulevia lypsykausia ajatellen. Lypsylehmää ei saa laihduttaa ummessaolokaudella. Itäsuomenkarja tuntuu olevan taipuvaisin lihomiseen lypsykauden lopussa. Lehmien ruokintaa suunnitellessa tärkeitä tietoja ovat mittalypsytiedot vähintään kerran kuukaudessa tehtynä ja säilörehuanalyysit. Ilman mittalypsyjä on mahdotonta suunnitella lehmälle sen tarvitsemaa ruokintaa. Rehuanalyysi kertoo, mitä väkirehulla korvataan.
Lehmien hyvinvointiin voi vaikuttaa paljon pienilläkin teoilla. Esimerkiksi navetan hyvä valaistus parantaa lehmien hyvinvointia. Tutkimusten mukaan lypsylehmälle eniten hyötyä tulee 16 tunnin valojaksosta. Valoilla on iso merkitys kiimojen näkymiseen ja lehmän syöntiin. Lypsylehmien ympärivuotinen ulkoilu erityisesti parsinavetoissa on erittäin tärkeää. Ulkoilu pitää lehmän lihaskuntoa yllä ja auttaa lehmän hyvinvointia monilla tavoin, lehmien poikimiset sujuvat paremmin, kiimat näkyvät, ruokahalu pysyy hyvänä ja lehmät ovat rauhallisempia. Ahlmanilla lehmät käyvät ulkona joka päivä noin tunnin ajan iltapäivällä ennen lypsyä.